Eräs kuluneimmista ja kliseisimmistä vitsin aiheista on pyrkimys löytää jonkin alan tai aiheen ”lyhyin kirja” tyyliin; Italian armeijan saavutukset toisessa maailmansodassa.

Kotimaisen nykypolitiikan lyhyin kirja voisi olla pienten ikäluokkien kansanedustajien saavutukset eläkepolitiikassa. Tässä kysymyksessä ollaan ihan EVVK –teinitasolla. Tosin tässä ei ole kysymys pelkästä haluttomuudesta tai tietämättömyydestä, vaan opportunismista, pelosta ja ennen kaikkea emotionaalisesta riippuvuudesta.

Tutti tulee näille nuoremman sukupolven kansanedustajille suuhun, kuin Pasila-sarjan Kyösti Pöystille, heti kun puhutaan jotain asiallista eläkejärjestelmästä.

Otetaan pari esimerkkiä perustuttitason emootiokielenkäytöstä mediassa:

Jokaisella itseään kunnioittavalla politiikan harrastajalla täytyy olla mielipide Barack Obamasta. Tässä yksi joukkoon. Obama on periaatteellinen intellektuelli, mutta samalla myös moraalispohjainen maallikkosaarnaaja. Tämä on nykyään harvinainen ja jopa vaarallinen yhdistelmä länsimaisen politiikan johdossa. Obaman tyylisen intellektuellin tunnistaa siitä, ettei tämä tosissaan kuuntele muita kuin kohteliaisuudesta, ja joskus on hyvä niin. Barack Obaman asenne johtaa parhaassa tapauksessa tiettyyn intressittömyyteen, joka on nyt tarpeellista ja kysyttyä . 

 Keskiajalla Obama olisi tunnettu Barack Ajattelijana tai Barack Hurskaana. Joka tapauksessa Barack Ajattelijan tai Barack Hurskaan on helppo sanoa amerikkalaisille, että itse ruokittu ahneus ja infantiilinen talouden hoito ovat aiheuttaneet laaja-alaisen, tarttuvan hahmotushäiriön kansakuntaan. Kun ei tunnisteta omaa ahneutta, eikä omia tekoja omiksi teoiksi, niin ei osata edes syyllistyä saati sitten hävetä.

Luin Voima-lehdestä toimittaja Johanna Korhosen toivoneen, että Suomeenkin leviäisi ranskalaisen vasemmiston tervehtimiskäytäntö, jossa tyytyväisyyttä säteillen, selkä suorassa ja pää pystyssä sanotaan:  Hyvää päivää, minä olen se ja se,  ja olen sosialisti.

Täytyy kokeilla, vaikka tiedänkin erään ystäväni vaativan heti tarkennusta. Mitä siis olen, jos sanon olevani sosialisti.

Ihan Wikipedia-määritelmällä pääsee alkuun: ”sosialismi on aate jossa omaisuus ja tulonjako halutaan pitää yhteiskunnallisen säätelyn alaisena yksilöiden tai markkinavoimien sijaan.”

Ei se sen monimutkaisempaa ole. Määritelmä on briljantti ja ajankohtainen., jos sitä vain ymmärrettäisiin käyttää.

Äänestäminen on aina vaikuttamista.Se on myös omakohtainen mielenilmaus, yhteiskuntaan kohdistuva, äänestyskopissa toteutettu, mielenosoitus.Itse vetoan niihin optimistisiin, myötäeläviin ihmisiin, jotka näkevät Helsingissä olevan vaikutusmahdollisuuksia myös politiikan kautta toteutettuna.Myönnän että globaalimaailmassa vaihtoehtoja on turhan vähän, mutta niitä on.Toivon, että käytät omaasi.Osku PajamäkiNyt numerolla 839 

Tänään perjantaina minua voi kuunnella (jos toimittaja suo) BassoRadiossa klo 15.30, ja sen jälkeen päivystän kotikulmillani Ruoholahdessa. Huomenna lauantaina aloitan esitteiden jakamisen Malmilta, ja sieltä sitten Itiksen kautta Kirjamessuille, jossa keskustelen 12.30-13.00 pätkätyösukupolvesta kansanedustaja Outi Alanko-Kahiluodon kanssa (TSL:n osasto). Messujen jälkeen ohjelma on vielä auki mutta käyn ainakin kuuntelemassa työväenlauluja Ravintola Satumaassa klo 15.00.Sunnuntaina minut saa sitten kiinni puhelimitse koko ajan (050 5555 245), ja minua voi myös tulla moikkaamaan Kirjamessuille, jossa juttelen Ulpu Iivarin kanssa klo 11.30. Gummerrus/Ajatus Kirjojen osastolla.  (Apua saa myös tarjota- esitteitä on vielä jonkin verran jakamatta) 

• Helsingin Sanomien “vaalitori” oli eilen rautatieasemalla. Oma roolini oli Lotta Backlundin ja Jasmin Hamidin kanssa kokeilla eräänlaista poliittista stand uppia. Tässä jotain siitä mitä puhuin:

Huomenna minua voi tulla tervehtimään Tapanilan työväentalolle. Siellä on kohtuu laadukas kirjakirppis, ja kai jotain oheisohjelmakin. Itse olen paikalla klo 11.00-15.00.Vaaliesitteeni ovat myös tulleet painosta, ja jos jollakulla on ylimääräistä aikaa, olisi mukavaa jos voin tuoda niitä asuinalueellenne jaettavaksi. 

Pyysin Ville Komsia poikkeamaan vaalibileissäni. Komsi kiitti ja kieltäytyi kutsusta väsymykseen vedoten, mutta laittoi kuitenkin tervehdyksen, jonka sanoi voitavan lukea juhlallisesti ääneen. En lausunut sitä Juttutuvassa, vaan säästin sen tähän kolumniin:

” Kohtalon kysymys ei ole se , paljonko demareita on, vaan se, keitä he ovat.”

Kiitos Ville, varmaankin juuri näin. Ja lisäksi. Kiitos samoin. Kohtalon kysymys ei ole paljonko Vihreitä on, vaan keitä he ovat.

Ja erityisesti mitä osaamme yhdessä tehdä.

Olette kaikki tervetulleita tänään kolmen suuren puolueen yhteiseen vaaliväittelyyn Diana-auditorioon Ludviginkadulle klo 18-20, ja sen jälkeen vaalibileisiini ravintola Juttutupaan. Siellä Punatähdet- bändi aloittaa jo klo 18.30, ja muut ehdokaskaverini esittäytyvät. Itse kiidän paikalle heti, kun väittelyt toisaalla on saatu väiteltyä.

Olen nyt ollut kolme kautta valtuustossa, joista viimeiset neljä vuotta kaupunginhallituksessa, ja sitä ennen kaupunginsuunnittelulautakunnassa ja nuorisolautakunnan puheenjohtajana. Näiden vuosien aikana olen ollut muiden mukana tekemässä päätöksiä, aloitteita, ponsia ja palautusehdotuksia monissa poliittisissa tilanteissa. Suurin osa työstä on kuitenkin näkymätöntä; keskustelua muiden päättäjien kanssa, puheluja virkamiehille, pieniä pyyntöjä lautakuntien jäsenille ja muille tutuille ja muuta kunnallista sälää, joka on pakko tehdä. Poliittisella julkisuudella on kuitenkin oma logiikkansa, ja sillä ei oikeastaan ole mitään tekemistä tämän perusduunin kanssa.

Teimme eilen Kaupunginvaltuustossa yhteisaloitteen puna-viher-mäki-jengillä. Eli Paavo Arhinmäki, Anni Sinnemäki, ja minämäki. Miltä vaikuttaa?

Valtuustoaloite raitiovaunulinja 9 kehittämisestä.

Me allekirjoittaneet valtuutetut ehdotamme seuraavia parannuksia Raitiolinja 9 reitin laajentamiseksi.

Esitämme, että raitiolinjaa numero yhdeksän jatketaan ripeällä tahdilla etelään, merisatamaan asti. Linjan jatkaminen palvelee ennen kaikkea etelähelsinkiläisiä. Tällä tavalla muodostuisi sujuva joukkoliikenneyhteys muun muassa Stockmannille. Tämän lisäksi yhteys palvelisi että niitä lukuisia kaupunkilaisia, joille Kaivopuiston alue sekä läheiset saaret kuten Uunisaari ja Pihlajasaari ovat tärkeitä virkistäytymisalueita.

Vaikka nyt onkin aika käydä keskustelua Helsingin kunnallispolitiikasta en malta olla ottamatta kantaa parin puolueeni kansanedustajan aloittamaan Nato keskusteluun, jota on käyty Uutispäivä demarissa www.demari.fi.

Kansanedustaja Jukka Gustafsson kommentoi kansanedustaja Kimmo Kiljusen haastattelussa käytettyä otsikkoa ”Nato-keskustelun paikka ei ole tässä ja nyt”. Toisin kuin Kiljunen Gustafsson haluaisi keskustella Natosta ja liittää jopa Nato-keskustelun unelmasuomen keskustelukulttuuriin.

Siis, nyt tulkitsen vapaasti, Gustafsson antaa ymmärtää, että Suomen turvallisuuspolitiikassa nyt vallitseva erimielisyys ja jatkuva keskustelu Natosta olisi jonkinlainen unelmatila.

Suomalainen päivähoitojärjestelmä on kiistaton menestystarina. Upea sosiaalinen innovaatio, joka on mahdollistanut kaikille lapsiperheille turvallisen ja varman hoidon sekä varhaiskasvatuksen. Melkein sanoisin siitä kuten Erno Paasilinna aikoinaan peruskoulusta, että sen täytyy olla jumalasta… sitten vain Vappu Taipale ja muut kehittivät sen nykyiseen muotoonsa.

Mutta luultavasti johonkin psykologiseen lainalaisuuteen kuuluu, että juuri tämä päivähoidon ilmiselvä toimivuus ja solidaarinen ihanteellisuus saa aikaan kummallisen primitiivireaktion porvarillisessa aikuisväestössä.

Laura Räty kirjoitti Hesarissa 10.8. sosialidemokraattien ehdottamasta maksuttomasta päivähoidosta, pitäen sitä järjettömänä. Pääministeri Matti Vanhanen oli jo aiemmin pitänyt ehdotusta typeränä.

Maksuttoman päivähoidon tarpeellisuudesta voi olla aidosti erimieltä, mutta ehdotuksen näin suora leimaaminen on aiheetonta ja kummallista.

Maksuton päivähoito, porrastaen, on aito win-win vaihtoehto, ainakin lapsiperheille ja perheen perustamista harkitseville. Jo mahdollisuutena se helpottaa lapsiperheen tilannetta. Voidaan tietoisesti ja lasten hyvinvoinnin kannalta harkita, miten vanhempien työssäkäynti, lastenhoito sekä varhaiskasvatus voidaan järjestää.