Moni asia tunnetusti ihmetyttää kulkijaa. Elämässä törmää jatkuvasti asioihin ja käsitteisiin, joita ei voi kuin ihmetellä ja kummastella. Yksi oudoimmista käsitteistä on substantiivi eläkeläinen. Se on lyhyessä ajassa muuttunut laatusanaksi, adjektiiviksi. Osa eläkeläisistä voisi hyvinkin nimittää itseään jo eläkeläinen eläkeläiseksi.
Eläkkeellä olo on tosiaan muuttanut perustavasti identiteettiä, ja määrittää jo elämänsisältöä.- ja eihän se niin saisi olla. Eläke ja eläkeläinen ovat vain juridisia termejä, joilla määritetään työelämän jälkeistä aikaa, ja eläketurvaa.
On myös vaikea ymmärtää, miten eläkeläiset voivat millään muodostaa yhtenäisen ryhmän, jolla olisi yhtenevät tavoitteet, kuten ammattiliitoilla. Sen käsittää, että on eläkkeellä olevia opettajia, sähkömiehiä, siivoajia, partureita ja insinöörejä. Mutta mitä yhteistä voi olla pienituloisella ja suurituloisella eläkeläisellä. Nettoeläkehaitari kun on palkansaajiakin leveämpi.
Ja jos joku sanoo, että vapaa-aika yhdistää, niin sekään ei pidä paikkaansa. Vapaa-ajalla juuri eläkkeen suuruus määrittää, mitä pystyy tekemään. Toiset kiipeävät Kilimandzarolle, ja toisten vapaa-aika menee edullisten elintarvikkeiden etsintään.
Jotain aika radikaalia olisi tehtävä, jotta keinotekoinen eläkeläisten hyväksikäyttäminen yhtenäisenä ryhmänä loppuisi. Nykytilanne aiheuttaa yhteiskuntaan tarpeettomia vääristymiä, joita on vaikea ratkaista muuten kuin irrottamalla eläkkeet kokonaan palkkaindeksistä.
Tätä olen valmis perustelemaan tarkemmin, mutta perussyy on se, että nykyistä työelämää ei voi verrata aiempiin työsuhteisiin. Entinen työelämä ja nykyinen globaalisti kilpailtu työmarkkina ovat kaksi eri todellisuutta. Ja tämä olisi pakko huomioida.
Palkkaindeksistä luopuminen olisi nuorelle työvoimalle reilu ja kauaskantoinen kädenojennus. Eläketurva seuraisi elinkustannuksia ja sen luonne olisi aiempaa enemmän sosiaalipoliittinen; Eläkeläisten veronalennuksia, siis valtion eläketulovähennystä perusteltaisiin toimeentulotarpeella, ei vertaamalla tulotasoa nykyisiin palkansaajiin.
Nykyinen vertailu on johtanut sellaiseen järjettömyyteen, että keskituloiset, noin 13.000–31.000 euroa vuodessa työeläkettä saavat, vaativat kompensaatiota siitä, että heitä verotetaan enemmän kuin vastaavia tuloja saavia palkansaajia.
Tässä unohdetaan autuaasti, että tämä ”epäoikeudenmukaisuus” lähtee siitä, että saman verran ansaitsevat saavat työtulon hankkimiseen liittyviä vähennyksiä. Työntekoon voidaan kannustaa ansiotulovähennyksillä, mutta ei kai eläkkeellä oloon voida soveltaa samoin perustein eläkkeen hankkimisvähennystä.
Näin nyt kuitenkin tehdään, ja oma puolueenikin tukee hallituksen esityksiä.
Tällä kehitystrendillä sosialidemokratia vieraantuu yhä kauemmaksi nykyisestä työelämästä, juuri siitä osaamisesta, jolla se on vaikuttanut suomalaiseen yhteiskuntaan ratkaisevasti.
Näistä asioista on Sosialidemokraattisessa puolueessa vaikea puhua, vaikka juuri siellä niistä pitäisi puhua.
P.S.
Maalisvaaleissa SDP:n kannatus jopa nousi alueilla joissa oli paljon eläkeläisiä. Eniten kannatustaan SDP menetti alueilla joissa on paljon lapsiperheitä (SDP:n vaalianalyysi 2007).