Oli tarkoitus kirjoittaa presidentti Tarja Halosen puheesta valtiopäivien avajaisissa, mutta Eero Heinäluoman päätös olla asettumatta ehdokkaaksi SDP:n puoluejohtajaksi muutti kaiken.
Sen verran kuitenkin keskustan eduskuntaryhmän johtaja Timo Kallille, joka oli huomioinut, että presidentin puhe valtionyhtiöiden omistajavastuusta sisälsi “vanhaa sosialidemokraattista ajattelua”. Timo Kallilla ja oikeistokumppaneilla on toki oikeus leimata presidentin puhe vaikka miksi, mutta puhe oli kuitenkin Suomen ulkopolitiikan johtajan ja armeijan ylipäällikön vakavaa puhetta eduskunnan edessä. Omistajapolitiikan hoidosta tehdyssä vasemmiston välikysymyksessä Vanhasen hallitus vastaa opposition lisäksi tällä kertaa myös presidentin huoleen tästä asiasta. Ja veikkaisin, kun katsoo oikeistohallituksen nokittelua presidentille, että vastakkainasettelu oikeistohallituksen ja presidentin välillä tulee jatkumaan koko vaalikauden. Vanhasen hallitus ottaa käsittämättömän sisä- ja ulkopoliittisen riskin, kun se tietoisesti yrittää heikentää presidentin asemaa perustuslain yhteistoimintavelvoitteista välittämättä. Huolimatta EU:sta, tai ehkä juuri sen takia sisä- ja ulkopolitiikan välinen raja on edelleenkin se veteen piirretty viiva. Tämä presidentin ja oikeistohallituksen välinen valtataistelu täytyy myös huomioida valittaessa uutta puheenjohtajaa demareille.
Uusi puoluejohtaja on myös heti vaikutusvaltainen oppositiojohtaja, joka taitavilla poliittisilla linjauksilla voi tehdä Vanhasen hallituksen olon kestämättömäksi, ja jopa kaataa sen. Ei Vanhasen hallitus ole niin vankka, että se kanervalaisittain sanoen kestäisi kovin kauan ristitulta presidentin ja opposition välillä. Nyt on demarien mietittävä, kuka käytännössä heti pystyisi linjaamaan sosialidemokraattien sisä- ja ulkopolitiikkaa sekä samalla toteuttamaan tiukkaa oppositiopolitiikkaa. Heinäluoman uhrautuva eropäätös vaatii ja velvoittaa jatkamaan myös sosialidemokraattista uudistuspolitiikkaa kaikissa kysymyksissä. Tämä tarkoittaa – minusta, että puolueen on oltava avoin ja tunnustettava aiemmin tehdyt poliittiset virheet ja väärinarvioinnit. Ja mihinkään taktisesti valittuun välikauden poliittiseen johtajaan ei tässä vaiheessa ole varaa. Siksi neuvoa-antava jäsenäänestys olisi tärkeä. Se hajottaisi tehokkaasti ne demareiden sidosryhmät, jotka keskittyvät vain omiin taktisiin vetoihinsa puolueen puheenjohtajaa valittaessa. Näin on tehtävä, sillä demareissa ollaan nyt täysin uudessa tilanteessa sekä henkisesti, että käytännössä. Koko EU:n ajan kestänyt Lipposen linja puolueen sisällä on nyt lopullisesti päättynyt. Pöytä on puhdas kuin Kemijärven ja Summan tehtaat ihmisistä.
Kaikki on nyt avointa ja mahdollista hyvälle poliittiselle toiminnalle, ja sen myötä uusille poliittisille linjauksille ja aloitteille, ja politiikasta kiinnostuneille ihmisille, nuorille kuin vanhoillekin. Jopa pitkään politiikassa toiminut Erkki Tuomioja voi aloittaa täysin puhtaalta pöydältä, sillä Tuomioja, eikä kukaan muu, on haastanut kolmessa puoluekokouksessa puolueen linjan. Tämän tyylinen avoimuus, pelkäämätön oman linjan takana seisominen on ainoa tapa, jolla markkinademokratiassa voidaan saavuttaa ihmisten luottamus sosialidemokratiaan ja politiikkaan.
Niin ja enemmän presidentti Tarja Halosen tyylisiä valtiopäiväpuheita, joita poliittiset vastustajat selvästi paheksuvat, mutta vähän pelonsekaisesti kunnioittavat.
Sitä itseään “sosialidemokraattista vanhaa ajattelua” kiitos lisää.
Se on uutta se.