Monthly Archive for September, 2008

Olen nyt ollut kolme kautta valtuustossa, joista viimeiset neljä vuotta kaupunginhallituksessa, ja sitä ennen kaupunginsuunnittelulautakunnassa ja nuorisolautakunnan puheenjohtajana. Näiden vuosien aikana olen ollut muiden mukana tekemässä päätöksiä, aloitteita, ponsia ja palautusehdotuksia monissa poliittisissa tilanteissa. Suurin osa työstä on kuitenkin näkymätöntä; keskustelua muiden päättäjien kanssa, puheluja virkamiehille, pieniä pyyntöjä lautakuntien jäsenille ja muille tutuille ja muuta kunnallista sälää, joka on pakko tehdä. Poliittisella julkisuudella on kuitenkin oma logiikkansa, ja sillä ei oikeastaan ole mitään tekemistä tämän perusduunin kanssa.

Joskus julkisuus kuitenkin yllättää aika kokeneenkin kunnallispoliitikon.

Tein aloitteen, jossa ehdotin pituusjärjestyksestä luopumista koulujen käytännöissä. Neljäsluokkalaisen poikani ärsyyntyminen siitä, että lapsia laitetaan jonottamaan ruokalaan, juhlasaliin ja milloin mihinkin pituusjärjestyksessä sai minut pitkästä aikaa käyttämään yhtä valtuutetun perustyökaluista, aloitetta.

Pituusjärjestyksen käyttö nykyperuskoulussa tuntui 30-lukulaiselta ja osin loukkaavalta. En nähnyt mitään pedagogista tai logistista perustetta sille, että herkässä iässä olevien lasten kulloistakin pituuskasvua, tai sen puutetta, erikseen koulun toimesta vertautetaan päivittäin. (Suostuisivatko aikuiset menemään millään perusteella pituusjärjestykseen, tuskin.)

Aloitteen taustana oli siis pienen kuntalaisen valitus valtuutetulle.   Ei sen enempää eikä vähempää. Julkisuutta, kaikissa sen muodoissa, aloite sai kuitenkin enemmän kuin oikeastaan mikään aiempi kunnallispoliittinen tekoni.

Pituusjärjestys- casesta käyty keskustelu paljasti myös yllättäviä jakolinjoja nykyisessä poliittisessa kulttuurissa.   Osa ymmärsi hyvin mitä ajoin takaa, ja mihin pyrin. Osa taas nauroi ja argumentoi, että maailma on kova ja meidät rankataan, halusimmepa sitä tai emme, tavalla tai toisella pituusjärjestykseen tai johonkin muuhun paremmuusjärjestykseen. Such is life.

Tarkemmin kun ajattelee niin kyllä tämä jälkimmäinen porukka on oikeassa. Meitä rankataan päivittäin mitä nerokkaimmilla tavoilla. Markkina-arvomme mitataan päivittäin.

Viime aikoina ovat mediassa yleistyneet koulujen erityisesti lukioiden tasomittaukset. Vanhemmille on varman tarpeellista tietää, että lapsi käy Suomen huonointa lukiota…Pääkaupunkiseudulla mitataan myös asuma-alueita monella asteikolla. Kerrotaan alueen optiomiljonäärit, koulutustasot, verokertymät, rikostapaukset, maahanmuuttajien määrä ja jopa sairastavuus. Pian, ihan varmasti ovat päiväkodit vuorossa. Niiden taso rankataan, ja taas vanhempien on hyvä tietää, että lapsi on pääkaupunkiseudun surkeimmassa päiväkodissa. Tätä luetteloa voisi jatkaa loputtomiin, sillä rankkaaminen, kaiken paremmuusjärjestykseen laittaminen on kohtuullisen helppoa. Laskeskella vaikka päivittäin oman asuinalueen markkina-arvoa suhteessa läheiseen asuinalueeseen. Ja kun jotkut esimerkiksi opettajista kysyvät, onko koulujen rankkaamisessa mitään järkeä, kun muun muassa lähtötasoja on mahdotonta arvioida luotettavasti. Niin vastaus jopa opetushallinnon puolelta on, että se on tätä päivää.

Niin se varmaan onkin, mutta kun ei saisi olla.

Se on ainakin vastoin sosialidemokraattista ihmis- arvokäsitystä. Ei ole arvokasta ja suotavaa tuoda markkina-arvomaailmaa arjen peruskuvioihin.

Vaikka nyt onkin aika käydä keskustelua Helsingin kunnallispolitiikasta en malta olla ottamatta kantaa parin puolueeni kansanedustajan aloittamaan Nato keskusteluun, jota on käyty Uutispäivä demarissa www.demari.fi.

Kansanedustaja Jukka Gustafsson kommentoi kansanedustaja Kimmo Kiljusen haastattelussa käytettyä otsikkoa ”Nato-keskustelun paikka ei ole tässä ja nyt”. Toisin kuin Kiljunen Gustafsson haluaisi keskustella Natosta ja liittää jopa Nato-keskustelun unelmasuomen keskustelukulttuuriin.

Siis, nyt tulkitsen vapaasti, Gustafsson antaa ymmärtää, että Suomen turvallisuuspolitiikassa nyt vallitseva erimielisyys ja jatkuva keskustelu Natosta olisi jonkinlainen unelmatila.

Tästä olen vahvasti eri mieltä. Itse näen, että Nato-keskustelua käydään, koska se on Natoon haluavien intresseissä, mutta sen yhdistämien maailman politiikan kulloisiinkin kriiseihin on ongelmallista.

Tätä luulen Kiljusenkin tarkoittaneen Nato-keskustelun ”ajalla ja paikalla”.   Tällainen kriisien ja Suomen Nato-jäsenyyden yhdistäminen mielipidetiedusteluissa on aika karmivaa. Onneksi Suomella on vaaleilla valittu presidentti, jonka ei tarvitse ja ei onneksi näytä piittaavan näistä gallup-provokaatioista paljoakaan.

Suomen mahdollinen liittyminen Natoon olisi Suomen lähihistorian tärkein päätös. Siltä tieltä ei ole helppoa paluuta takaisin sotilasliittoon kuulumattomaksi valtioksi. Siksi esimerkiksi listaukset Naton hyvistä ja huonoista puolista ovat ikävää viihdettä: sotilasliitoilla ei ole hyviä ja huonoja puolia. Kuka mittaisi millään järkevällä asteikolla sotilasliittoon kuulumisen hinnan. Mikä olisi esimerkiksi liittymisen vaikutus Suomen naapurisuhteisiin ja Suomen asemaan nopeasti muuttuvissa poliittisissa asetelmissa.

Väittäisin jopa, että Suomen henkinen ilmapiiri muuttuisi negatiivisemmaksi ja epäluuloisemmaksi liittymisen myötä. Natoon meneminen on aika lopullinen, peruuttamaton puolenvalinta ja tiukka sitoutuminen valintaan. Ja mitä pienempi valtio, sitä tiukempi side. Baltian maiden Nato-suoja on todellinen, mutta poliittinen hinta näyttää turhan kovalta.

Jukka Gustafsson antaa myös Nato-suhteestaan kansanedustajaksi vähän kummallisen stubbilais-kunderalaisen ”olemisen sietämättömän keveyden” vaikutelman. Ollaan ihmeen epävarmoja ja kiikun kaakun omassa Nato-kannassa. ”Ja en minäkään näillä tiedoin ole viemässä Suomea Naton jäseneksi.” Saa vaikutelman, että mahdollinen Nato-päätös rinnastuu kauppojen aukiolokysymykseen. Mennäänkö Natoon vai avataanko kaupat sunnuntaiksi. Saa todella vaikutelman, että Nato-päätös on jokin tietojenkeruuongelma, ja tietoa lisäämällä saadaan oma päätös lopulliseen muotoonsa.

Eihän se näin voi mennä.

Nato-optiota voidaan käyttää vielä hetken yleisellä tasolla puhuttaessa Suomen Nato-suhteesta, mutta kansanedustajilla täytyisi olla näilläkin tiedoilla jo oma kantansa Suomen turvallisuuspolitiikasta. Sitähän saatetaan kysyä tositilanteessa kansanedustajilta milloin vain. Ja on vaikea ymmärtää mitä tietoa esimerkiksi Venäjän tai Yhdysvaltojen kannasta Suomen Nato-jäsenyyteen vielä puuttuu.

Meillä on taas suurvaltanaapuri, kaikkine herkkuineen.