Vaikka nyt onkin aika käydä keskustelua Helsingin kunnallispolitiikasta en malta olla ottamatta kantaa parin puolueeni kansanedustajan aloittamaan Nato keskusteluun, jota on käyty Uutispäivä demarissa www.demari.fi.
Kansanedustaja Jukka Gustafsson kommentoi kansanedustaja Kimmo Kiljusen haastattelussa käytettyä otsikkoa ”Nato-keskustelun paikka ei ole tässä ja nyt”. Toisin kuin Kiljunen Gustafsson haluaisi keskustella Natosta ja liittää jopa Nato-keskustelun unelmasuomen keskustelukulttuuriin.
Siis, nyt tulkitsen vapaasti, Gustafsson antaa ymmärtää, että Suomen turvallisuuspolitiikassa nyt vallitseva erimielisyys ja jatkuva keskustelu Natosta olisi jonkinlainen unelmatila.
Tästä olen vahvasti eri mieltä. Itse näen, että Nato-keskustelua käydään, koska se on Natoon haluavien intresseissä, mutta sen yhdistämien maailman politiikan kulloisiinkin kriiseihin on ongelmallista.
Tätä luulen Kiljusenkin tarkoittaneen Nato-keskustelun ”ajalla ja paikalla”. Tällainen kriisien ja Suomen Nato-jäsenyyden yhdistäminen mielipidetiedusteluissa on aika karmivaa. Onneksi Suomella on vaaleilla valittu presidentti, jonka ei tarvitse ja ei onneksi näytä piittaavan näistä gallup-provokaatioista paljoakaan.
Suomen mahdollinen liittyminen Natoon olisi Suomen lähihistorian tärkein päätös. Siltä tieltä ei ole helppoa paluuta takaisin sotilasliittoon kuulumattomaksi valtioksi. Siksi esimerkiksi listaukset Naton hyvistä ja huonoista puolista ovat ikävää viihdettä: sotilasliitoilla ei ole hyviä ja huonoja puolia. Kuka mittaisi millään järkevällä asteikolla sotilasliittoon kuulumisen hinnan. Mikä olisi esimerkiksi liittymisen vaikutus Suomen naapurisuhteisiin ja Suomen asemaan nopeasti muuttuvissa poliittisissa asetelmissa.
Väittäisin jopa, että Suomen henkinen ilmapiiri muuttuisi negatiivisemmaksi ja epäluuloisemmaksi liittymisen myötä. Natoon meneminen on aika lopullinen, peruuttamaton puolenvalinta ja tiukka sitoutuminen valintaan. Ja mitä pienempi valtio, sitä tiukempi side. Baltian maiden Nato-suoja on todellinen, mutta poliittinen hinta näyttää turhan kovalta.
Jukka Gustafsson antaa myös Nato-suhteestaan kansanedustajaksi vähän kummallisen stubbilais-kunderalaisen ”olemisen sietämättömän keveyden” vaikutelman. Ollaan ihmeen epävarmoja ja kiikun kaakun omassa Nato-kannassa. ”Ja en minäkään näillä tiedoin ole viemässä Suomea Naton jäseneksi.” Saa vaikutelman, että mahdollinen Nato-päätös rinnastuu kauppojen aukiolokysymykseen. Mennäänkö Natoon vai avataanko kaupat sunnuntaiksi. Saa todella vaikutelman, että Nato-päätös on jokin tietojenkeruuongelma, ja tietoa lisäämällä saadaan oma päätös lopulliseen muotoonsa.
Eihän se näin voi mennä.
Nato-optiota voidaan käyttää vielä hetken yleisellä tasolla puhuttaessa Suomen Nato-suhteesta, mutta kansanedustajilla täytyisi olla näilläkin tiedoilla jo oma kantansa Suomen turvallisuuspolitiikasta. Sitähän saatetaan kysyä tositilanteessa kansanedustajilta milloin vain. Ja on vaikea ymmärtää mitä tietoa esimerkiksi Venäjän tai Yhdysvaltojen kannasta Suomen Nato-jäsenyyteen vielä puuttuu.
Meillä on taas suurvaltanaapuri, kaikkine herkkuineen.
0 Responses to “Hieman kommenttia Nato-keskusteluun”